Tekijästä

Milla Paloniemi

(KUKA HELEVETTI SE ON?!?)

Kiroilevan siilin piirtäjä, eli minä, näiden sivujen ylläpitäjä, Milla Paloniemi, olen v.1983 syntynyt graafinen suunnittelija, sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja. Asun Helsingissä, mutta syntyjäni olen eteläpohojalainen (Jalasjärvi).

Sarjakuvia olen piirtänyt niin kauan kuin vain muistan. Julkaisin jo lapsena omia kopiokoneella kopioituja eläinlehtiä, joita myin/annoin/tyrkytin ystävilleni/luokkatovereilleni/opettajilleni/sukulaisilleni. Sarjakuviani julkaistiin myös satunnaisesti paikallislehdessä Jalasjärvellä, sekä Ilkassa (sarjiskilpailun voitto 1996). Aiheet käsittelivät pääosin hevosia ja muita eläimiä. Esikuvia oli vähän, mutta eniten ihailin Hevoshullu/Min Häst-lehden sarjakuvapiirtäjä Lena Furbergia. Suuresti piirtämisintooni vaikutti myös suomalaisen sarjakuvan nk. "grand old man" Veikko "Joonas" Savolaisen Jalasjärvellä pitämä sarjakuvakurssi ollessani 8-vuotias. Hän kannusti minua jatkamaan ammattilaiseksi asti ja aloinkin jo tuolloin varovasti haaveilla asiasta. Ensimmäinen suuremmalle yleisölle esitelty sarjakuvani julkaistiin Ilta-Sanomien kuukauden kotimaisena 2002. Sarjakuvan nimi oli "Pertsa" ja sen käsikirjoitti veljeni Mirko. Se kertoi lukiolaispojan elämästä puujalkahumoristiseen tyyliin.

Siilin lisäksi muita tunnetumpia sarjakuviani ovat mm. kissa-koira-aiheinen Tassutellen (sarjan kotisivut TÄÄLLÄ, julkaistu albumina 2006), puhtaasti omaelämänkerrallinen sarjakuvablogi En vaan osaa! (luettavissa TÄÄLLÄ, merkinnöistä julkaistu koostealbumit 2007 + 2010), sekä haikeahko, lapsillekin sopiva interaktiivinen sarjakuvakirja Kettu ja minä (2009). Kirjojani julkaisee Kustannusosakeyhtiö Sammakko. Uusia sarjakuvia ja hahmoja syntyy jatkuvasti. Olen toimittanut myös antologian Sarjakuvakeittokirja (2010).

Koulutukseni käsittää ylioppilastutkinnon ja vuoden Kauhajoella kansanopistossa (Kauhajoen evankelinen opisto) graafisen suunnittelun linjalla. Valmistuin medianomiksi EVTEK muotoiluinstituutista keväällä 2007. Sammakon kustantama ensimmäinen Kiroileva siili -sarjakuva-albumi oli myös opinnäytetyöni.

Suomen sarjakuvaseuran jäsen vuodesta -04, Sarjakuvantekijät Ry:ssä mukana alkaen -07. Kuvittajat ry:n jäsenyys alk.-07. Kuulun myös Naama kustannukseen ja olen osakkaana Turun Sarjakuvakaupassa.

Perustin toiminimi norpatin v. 2006, jonka alla teen sarjakuvien lisäksi mm. kuvituksia, logoja, pieniä taittoja ja opetushommia. Norpatti -nimi juontaa teiniajoiltani, jolloin luulin hetkellisesti "norpatti" nimisen eläimen olevan olemassa. Sain sen lempinimekseni.

Helsingin sarjakuvafestareilla olen vieraillut säännöllisesti alkaen vuodesta -04. Olen ollut myymässä tuotoksiani pienlehtitaivas-osastolla, sekä myöhemmin toiminut avustajana (+esiintyjänä).

Sarjakuvia, joita itse luen: Calvin&Hobbes, Blacksad, Daniel Clowesin sarjakuvat. Kotimaisista sarjakuvista pidän eniten Tiitu Takalon tuotoksista, sekä Ville Pirisen "Yhesti yhes paikas"-albumeista. Seuraan myös aktiivisesti muiden piirtäjien sarjakuvablogeja.

Käytän (lähinnä netissä) nimimerkkiä norpatti. Norpatti löytyy myös facebookista. Yhteyttä voi ottaa sähköpostitse osoitteeseen: norpatti(at)kiroilevasiili.fi

Muihin töihin voi tutustua kotisivuilla osoitteessa www.norpatti.fi.

© Milla Paloniemi (norpatti) / kiroilevasiili.fi

Online: 0 käyttäjää kirjautuneena